Harjoittelun kautta vakituiseksi

26.10.2015

Kirjanpitopäällikkönä työskentelevä Mikko jäi Administerin vakituiseen vahvuuteen opintoihin kuuluneen harjoittelun ja kesätöiden jälkeen. Hän on viihtynyt Administerilla jo kymmenen vuotta, sillä työ tarjoaa vuosienkin jälkeen runsaasti kehittymisen mahdollisuuksia sekä mukavan työyhteisön, jota Mikko arvostaa erityisen paljon. Lue, mitä Mikko ajattelee työstään Administerilla.

 

Laaja työnkuva

”Olen koulutukseltani tradenomi ja valmistuin Haaga-Helia -ammattikorkeakoulusta vuonna 2010. Tradenomiopintoihini kuului puolen vuoden harjoittelujakso, jonka tulin suorittamaan Administeriin. Aloitin harjoittelun tammikuussa 2008 ja sen jälkeen jäin kirjanpitoon kesätöihin. Syksyn 2008 ja kevään 2009 olin töissä osa-aikaisena ja suoritin samalla loput kurssit. Sen jälkeen jatkoin Administerissa vakituisena työntekijänä.

Tällä hetkellä noin puolet työajastani menee asiakasyritysten kirjanpitotöihin. Kirjanpitotöiden lisäksi osallistun Administerin sisäisiin kehityshankkeisiin, kehitän ja koulutan prosessejamme ja toimintatapojamme, sekä osallistun eFinan kehitystyöhön. Lisäksi tarvittaessa autan talon sisällä muita erilaisissa asiakasprojekteissa.

Olen myös ollut projektipäällikkönä Sisu-tiimissä, jossa vastasin uusien asiakkaiden sisäänajosta. Lisäksi toimin muutaman vuoden yhden kirjanpitotiimin esimiehenä. Administerissa olen päässyt tekemään todella paljon erilaisia töitä ja osallistumaan moniin kehityshankkeisiin.”

 

Hyvässä ja motivoivassa seurassa viihtyy

”Olen saanut uusia haasteita aina kun olen niitä kaivannut. Kahden pienen lapsen isänä arvostan myös liukuvaa työaikaa ja etätyömahdollisuutta. Mielestäni Administer onkin rento työyhteisö, jossa parasta ovat ehdottomasti mahtavat työkaverit.”