Riihimäen Ravit arvostaa ravialan taloushallinnon asiantuntemusta
Hevosurheilun taloushallinto ja kirjanpito vaativat tilitoimistolta syvällistä erityisosaamista, sillä alalla on sille tyypillisiä tulonmuodostus- ja kulurakenteita, kuten palkintotulot, hevosten ylläpitokustannukset sekä arvonlisäverotuksen erityiskysymykset, joista kirjanpidon asiantuntijan pitää olla jyvällä. Riihimäen Raviseura ry arvostaa tilitoimistokumppania, joka ymmärtää alan erityispiirteet ja pystyy tarjoamaan räätälöityjä ratkaisuja sekä tarkkaa ja ajantasaista talousraportointia päätöksenteon tueksi.
Riihimäen Raviseura ry eli tuttavallisemmin ”Riksu” on perustettu vuonna 1928 ja on siitä eteenpäin järjestänyt raveja. Rata on säilynyt samalla paikalla vuodesta 1930. Myöhemmin asutus on ympäröinyt radan tiiviisti, sijaitseehan rata 2 km rautatieasemalta ja kaupungin sykkeestä.
Riihimäen ravirata tarjoaa ympärivuotiset harjoitusolosuhteet alueen hevosille ja aktiiveille matalan kynnyksen harrastamiseen sekä osallistumiseen järjestettäviin kesäraveihin. Riksu on maan suurimpia kesäraviratoja sekä aktiivinen jäsenten, osallistujien että katsojien määrällä mitattuna,
Riihimäen Raviseura ry oli ollut Tilitoimisto Ollikaisen asiakas jo pitkään ja yrityskauppojen myötä vuonna 2022 yhteistyö jatkui luontevasti Administerin kanssa.
Nopeaa ja ammattitaitoista apua
Administer hoitaa mm. Riihimäen Raviseura ry:n kirjanpidon, tilinpäätöksen, ravikilpailujen palkintojen maksun ja auttaa Maa- ja metsätalousministeriön (MMM) tukihakemusten kanssa, samoin muissa kirjanpitoon liittyvissä asioissa nopeasti ja ammattitaidolla.
Riihimäen Raviseura ry tarvitsee kirjanpito-ohjelman, jonka kautta saadaan hoidettua laskujen ja ravikilpailujen palkintojen maksut sekä luotettava kirjanpito MMM:n tukien vuoksi.
Asiakkaan tarpeita parhaiten palveleva taloushallinnon järjestelmä takaa sen, että laskut ja palkinnot saadaan maksettua ajallaan ja kirjanpito on selkeä.
Erityisen tärkeää on nopea reagointi ravikaudella eteen tuleviin monenlaisiin tilanteisiin, apu MMM:n tukihakemusten laatimisen ja raportoinnin kanssa sekä tietysti tilinpäätöksen laatiminen ja apu kirjanpidon kanssa.
Haasteet voitetaan yhdessä
MMM:n ohjeet tukihakemusten ja raportointien osalta ovat vuosittain muuttuvia ja niihin pitää reagoida nopealla aikataululla. Asioista otetaan kuitenkin selvää yhdessä eikä asiakasta jätetä selviämään haasteista yksin.
”Administerilla on lämminhenkinen, nopea, osaava ja ystävällinen asiakaspalvelu”, kiittelee Tiina Vuotila Riihimäen Raviseura ry:n rahastonhoitaja ja jäsenasioista vastaava. ”Hyvä yhteistyö muodostuu hyvästä vuorovaikutuksesta, luottamuksesta ja ammattitaidosta sekä vuosittaisesta yhteisestä GP-tilaisuudesta.
Uskon, että yhteistyö jatkuu vielä entistä parempana, kun tilitoimistolla on koko ajan enemmän tietoa raviratojen toiminnasta.”