Uutinen
Sähköbisneksen iso murros pakottaa yritykset uudistumaan
Datahub helpottaa etenkin sähkönmyyjien toimintaa. Se avaa markkinat myös uusille yrityksille.
Sähkömarkkinat ovat monella tapaa murroksessa. Muutos haastaa kaikki alan toimijat arvioimaan toimintaansa ja asemaansa kriittisesti.
Sähkömarkkinoita tehostava datahub-hanke on esimerkki toimialan sisällä tapahtuvasta muutoksesta Suomessa. Sähkön myynti- ja siirtoyhtiöiden välillä siirtyy paljon tietoa asiakkaista, sähkösopimuksista ja sähkön kulutuksesta. Sähkömittarien keräämät tiedot ovat toistaiseksi hajallaan yhtiöiden omissa järjestelmissä. Tietoa liikkuu myös silloin, kun asiakas vaihtaa sähkönmyyjää.
Tiedonvaihto on tarkoitus keskittää yhteen paikkaan eli datahubiin. Tällä hetkellä suunnitelmissa on ottaa datahub käyttöön vuoden 2019 aikana. Administer Partner Oy:n Ari Voutilaisen mukaan datahub vakioi tiedon muodon ja tavan vaihtaa sitä. Se helpottaa tiedonvaihtoa ja erityisesti sähkönmyyjien toimintaa.
Voutilainen on vakuuttunut siitä, että datahub monipuolistaa sähkön vähittäismarkkinoilla toimivien yhtiöiden tarjontaa sekä avaa mahdollisuuden kokonaan uudentyyppisille palveluyhtiöille. Ne voivat hyödyntää datahubista saatavia tietoja uusien sähkömarkkinapalveluiden kehittämisessä.
”Uskon, että esimerkiksi sähkönkäytön neuvontaa ja analysointia pystytään tekemään jatkossa entistä paremmin. Samoin erilaista raportointia. Tulossa on varmasti palveluja, jotka antavat kuluttajille uusia näkymiä omaan energiankäyttöönsä.”
”Aiemmin tieto on ollut vain energiayhtiöillä, jatkossa se on käytettävissä kuluttajan suostumuksella laajemminkin. Jos sähköyhtiöt eivät tee uusia palveluja, varmasti joku muu tekee”, Voutilainen jatkaa.
Kuluttaja keskiössä
Voutilaisen mukaan tarkemmat tiedot energiankäytöstä auttavat myös sähkön myyntiyhtiöitä monipuolistamaan hinnoittelua ja kohdentamaan markkinointia paremmin.
Hän näkee datahubin esimerkkinä siitä, miten kuluttaja on noussut keskiöön. Yrityksiä kiinnostaa yhä enemmän se, mitä asiakas voisi haluta, ei vain se, mitä hänelle osataan tarjota.
Kun kilpailu kiristyy ja toimintaympäristö muuttuu, perinteiset yritykset joutuvat etsimään uutta liiketoimintaa vanhan rinnalle. Tämä näkyy yhtä lailla muillakin toimialoilla, kuten pankkisektorilla, joka myös käy läpi isoa murrosta.
”Sähkön ohessa on alettu myydä esimerkiksi aurinkopaneeleja sekä energiankäytön seurantaan ja ohjaukseen liittyviä tuotteita ja palveluita. Aiemmin sähkönmyyjä tuli toimeen toimittamalla sähköä sovittuun käyttöpaikkaan. Näkökulma on muuttunut: nyt nähdään asiakas ja asiakkuus tärkeänä.”
Mahdollisuus vai pakko?
Kun tiedonvaihto vakioituu, Voutilaisen mukaan yhtenä etuna on myös se, että sähköyhtiöt voivat rakentaa sen päälle automatiikkaa ja virtaviivaistaa siten prosessejaan.
Lisäksi isossa kuvassa on nähtävissä, että tulevaisuudessa sähkömarkkinat kansainvälistyvät ja yhtenäistyvät yli valtionrajojen. Datahub valmistaa Suomen sähkömarkkinoita tähän.
Datahub voidaan nähdä joko ”mahdollistajana” tai pakollisena lisäkustannuksena. Voutilaisen mukaan markkinakehitys pakottaa sähkön myyntiyhtiöt pohtimaan, minkä reitin ne valitsevat.
”Jos yritys ei pyri hyödyntämään datahubia, niiden sähkönmyyjien kohtalona on ajautua paikallisten ja passiivisten sähkön toimitusvelvollisuuden piirissä olevien asiakkaiden palvelemiseen. Lopputulemana on supistuvan liiketoiminnan tie, sillä passiivisten asiakkaiden määrä vähenee”, hän arvioi.
”Toinen vaihtoehto on keskittyä voittamaan uusia asiakkaita ja kehittämään palveluja. Se on kasvava tie, sillä ne yritykset valmistautuvat kilpailuun paremmin.”
Administer-konserni on sähköalan yhtiöiden tukena hoitamassa niiden taustatoimintoja. Se hoitaa taloushallinnon ja liiketoiminnan taustatoiminnot sekä tarjoaa niitä tukevat tietojärjestelmät palveluna.
”Annamme sähköyhtiöille enemmän aikaa keskittyä oman liiketoimintansa ytimeen”, Voutilainen tiivistää.
Sähköyhtiö voi Administerin tuotteistetulla Datatahubscan-kartoituksella selvittää, kuinka valmius datahubiin on saavutettavissa. Kartoituksessa käydään läpi yhtiön datahubiin liittyvät prosessit, tietojärjestelmät ja tiedot. Kartoituksen lopputuloksena saat raportin, jossa on askelmerkit datahub-valmiuden saavuttamiseksi.
Ole meihin yhteydessä, niin katsotaan yhdessä kuinka valmistautua Datahubiin parhaalla mahdollisella tavalla.