Uutinen
Administer tukee ukrainalaisten yhdistystä Suomessa
Administer-konserni jatkaa hyvän tekemistä ja ukrainalaisten tukemista tarjoamalla Ukrainalaisten Yhdistykselle Suomessa kirjanpito- ja tilinpäätöspalvelut ilmaiseksi. ”Mielestäni on hienoa, että voimme auttaa tätä tärkeää työtä tekevää yhdistystä ihan konkreettisella käytännön tasolla.”, toteaa yhdistyksen kirjanpitäjä Heikki Manninen.
Ukrainalaisten Yhdistys Suomessa on vuonna 1997 perustettu Helsingissä sijaitseva yhdistys. Yhdistyksen päätavoitteina ovat Suomessa asuvien ukrainalaisten yhdistyminen ja edustaminen, ukrainalaisen kulttuurin saavutusten säilyttäminen ja Ukrainan tunnetuksi tekeminen laajalle yleisölle.
Venäjän hyökättyä Ukrainaan yhdistys alkoi heti keskittämään toimintaansa Suomeen tulevien ukrainalaisten ja Ukrainassa vielä olevien auttamiseksi. Yhdistyksen ensimmäisiä hankkeita olivat logistiikkakeskuksen ja Ukrainalaisten Keskuksen perustaminen.
Vantaalla sijaitsevassa logistiikkakeskus toimii yhteistyössä Auta Ukrainaa – lahjoituspalvelun kanssa keräten ja kuljettaen lahjoitettuja tavaroita ja ruokaa Ukrainaan.
Logistiikkakeskuksessa työskentelee 60 vapaaehtoisen tiimi, joka koostuu sotaa pakoon lähteneistä ukrainalaisista, Suomessa jo pitkään asuneista ukrainalaisista ja suomalaisista. He lajittelevat kaksi kertaa viikossa lahjoituksena saadut tavarat ja tarvikkeet, jotka he pakkaavat ja lastaavat rekkoihin ja henkilöautoihin Ukrainaan kuljetettavaksi.
Tähän mennessä Logistiikkakeskuksesta on toimitettu Ukrainaan jo n. 7000 m³ tarvike- ja ruoka-apua 46 rekan ja lukemattomien henkilöautojen avulla.
Ukrainalaisten Keskus
Yhdistys perusti Ukrainalaisten Keskuksen helmikuussa 2022, ja se on yksi lukuisista Suomessa sijaitsevista ukrainalaisten kulttuuri- ja apukeskuksista. Sen tavoitteina ovat ukrainalaisten tuominen yhteen yhteisessä tilassa, tiedon jakaminen Ukrainasta sekä ukrainalaisten ja suomalaisten välisien siteiden vahvistaminen. Keskus järjestää liikunta- ja harrastustoimintaa, kielikursseja ukrainaksi ja suomeksi, webinaareja ja seminaareja työelämästä ja työskentelystä Suomessa, sekä erilaisia tapahtumia.
”Suomeen tulleet ukrainalaiset tarvitsevat tukea jokapäiväisessä elämässään, maahan saapumiseen liittyvissä prosesseissa, kommunikoimisessa Maahanmuuttoviraston ja muiden viranomaisten kanssa, sekä työllistymiseen johtavien suhteiden luonnissa. Ennen kaikkea, he tarvitsevat yhteisön tukea, välitöntä kriisiapua sekä tukea pitkälle ajalle”, kertoo yhdistyksen talousvastaava Olena Skorokhod.
”Keskuksen perustaminen on ollut yhdistyksen monen vuoden takainen unelma: ystävällinen tila kaikille, jonne voi tulla ja tuntea olevansa kotona, tila lapsille ja aikuisille, ukrainalaisille että Ukrainasta kiinnostuneille.”
Keskuksen tulevaisuutta ajatellessa Olena kertoo, että sodan päätyttyä yhdistyksen toiminta kohdistuisi Ukrainan jälleenrakentamista tukevaan toimintaan, ja että he luultavasti joutuisivat jatkamaan pakolaisten tukitoimintaa vielä monien tulevien vuosien ajan.
Tällä hetkellä sotaa paenneet ukrainalaiset saavat yhdistykseltä apua Ukrainalaisten Keskuksen lisäksi myös Vallilan Ukrainalaisen apukeskuksen ja Lippulaivan Ukrainalaisen apukeskuksen kautta. Apukeskukset jakavat sotapakolaisille vaatteita, ruokaa ja muita välttämättömiä tarvikkeita, ja tarjoavat heille vertaistukea, kontakteja, kriisitukea ja neuvoja siihen, miten Suomessa toimitaan. Apukeskukset pyörivät vapaaehtoisvoimin, ja suuri osa vapaaehtoisista on myös Ukrainasta Suomeen tulleita pakolaisia.
Sodan alettua ukrainalaisten määrä Suomessa on kasvanut monilla kymmenillä tuhansilla ja tarve apukeskuksien toiminalle ja vapaaehtoistyöntekijöille on moninkertaistunut.
Voit tukea ukrainalaisia lahjoittamalla tavara- ja ruoka-apua Auta Ukrainaa – lahjoituspalvelun kautta ja yhdistyksen sivuilla voit tukea rahallisesti Ukrainan sairaaloiden toimintaan, Ukrainan siviiliuhreja, Ukrainan humanitäärisille järjestöjä ja Yhdistyksen apukeskuksia.