Administer Ajankohtaista Blogi Yritysmuodon valinta

Yritysmuodon valinta

Yritysmuodon valinta

Yritysmuodon valinta on ensimmäisiä kysymyksiä, joihin yrityksen perustamista harkitseva törmää. Valintaan vaikuttavat ennen kaikkea liiketoiminnan laajuus, perustajien lukumäärä, toimiala sekä tulevaisuuden visiot yritykselle – yritysmuoto on siis suhteutettava liikeideaan. Tästä artikkelissa saat yleiskatsauksen yleisimpiin yritysmuotoihin: mitä ne ovat, kenelle ne sopivat ja paljonko ne maksavat.

Toiminimi (yksityinen elinkeinonharjoittaja)

Toiminimi (Tmi) on hallinnoltaan kevyt yritysmuoto, joka soveltuu yksin yritystä perustavalle. Tämä yritysmuoto onkin toiseksi suosituin yrittämisen muoto Suomessa heti osakeyhtiön jälkeen. Toiminimi soveltuu parhaiten maltilliseen liikevaihtoon tähtäävään toimintaan, jossa ei ole tarvetta suurille lainoille tai investoinneille.

Yksityinen elinkeinonharjoittaja vastaa henkilökohtaisella omaisuudellaan kaikista liiketoimintaansa koskevista sitoumuksista, sopimuksista ja velvoitteista. Perustajia voi olla vain yksi, vaikkakin aviopuoliso voi harjoittaa elinkeinoa yhteisellä toiminimellä.

Toiminimen kääntöpuolena on verotuksen raskaus liiketoiminnan kasvaessa. Suuri osa toiminimen tuloksesta käsitellään yrittäjän henkilökohtaisena, progressiivisen verotuksen alaisena tulona. Siksi osakeyhtiö on usein hyvä vaihtoehto myös yksin yritystä perustavalle.

Mitä maksaa? Perustaminen sähköisesti 60 €

Kenelle? Pienimuotoiseen liiketoimintaan yksinyrittäjille

Kevytyrittäjyys

Kevytyrittäjyys on noussut suosituksi yrittämismuodoksi viime vuosina. Käytännössä se on yrittämistä laskutuspalvelun kautta. Palvelu huolehtii kaikesta byrokratiasta, jota yrittämiseen kuuluu. Tämä tekee tästä muodosta hallinnollisesti erittäin kevyen. Kevytyrittäjänä voi toimia sekä toiminimellä että ilman.

Laajemmassa liiketoiminnassa huonona puolena kevytyrittäjyydessä on sen kalliimpi hintalappu verrattuna omaan yritykseen. Kevytyrittäjyyden aloittaminen ei maksa mitään mutta laskutuspalvelut perivät palveluntarjoajan mukaan vaihtelevia palvelumaksuja laskutuksista.

Mitä maksaa? Laskutuspalvelu perii palvelumaksua laskutusten mukaan

Kenelle? Yksinyrittäjille pienimuotoiseen liiketoimintaan tai yrittäjyyden testaamiseen

Kommandiittiyhtiö

Kommandiittiyhtiössä (Ky) toiminimen tapaan yrittäjä on henkilökohtaisesti vastuussa yrityksen veloista ja velvoitteista. Perustajia on kuitenkin oltava vähintään kaksi ja yksi yrityksen perustajista on aina äänetön yhtiömies eli sijoittaja. Äänetön yhtiömies ei osallistu yhtiön hallintoon eikä ole henkilökohtaisesti vastuussa yhtiön veloista ja sitoumuksista.

Ky on osakeyhtiötä helpompi perustaa ja kevyt hallinnoida. Tämä muoto voi siis olla oikea valinta, jos toiminta perustuu omaan tekemiseen mutta mukaan haluaa sijoittajan. On kuitenkin tärkeää muistaa, että kommandiittiyhtiössä yhden perustajan velat ja velvollisuudet ovat myös muiden perustajien vastuulla henkilökohtaisesti (lukuun ottamatta äänetöntä yhtiömiestä) ja rahallinen riski kasvaa.

Mitä maksaa? Perustamisilmoitus sähköisesti 240 €

Kenelle? Sijoittajan mukaan haluavalle yrittäjälle tai yrittäjille

Avoin yhtiö

Kuten toiminimen ja kommandiittiyhtiön, myös avoimen yhtiön (Ay) tapauksessa yrittäjä on henkilökohtaisesti vastuussa yrityksen veloista ja velvoitteista. Perustajia on avoimessa yhtiössä oltava vähintään kaksi, kuten kommandiittiyhtiössäkin. Suurin ero verrattuna kommandiittiyhtiöön on se, että kaikilla yhtiömiehillä on oikeus hoitaa itsenäisesti yhtiön asioita. He vastaavat sitoumuksista kuitenkin yhteisvastuullisesti, joten Ay:n perustaminen vaatii vahvaa luottamusta perustajien välillä.

Mitä maksaa? Perustamisilmoitus sähköisesti 240 €

Kenelle? Yrittäjälle, joka haluaa jakaa vastuut ja velvollisuudet kumppanien kanssa

Osakeyhtiö

Osakeyhtiö (Oy) on yleisin yritysmuoto Suomessa. Tämä onkin hyvä vaihtoehto suurelle osalle aloittavista pk-yrittäjistä, jos toiminnalle odotetaan kasvua, toiminta vaatii investointeja tai perustajia on useampia. Oy voi olla myös hyvä valinta yksinyrittäjälle, jos liiketoiminnalla on kasvupotentiaalia. Hallitukseen tarvitaan kuitenkin tällöin varajäsen.

Osakeyhtiö rajaa yrittäjän riskiä, koska hän ei vastaa henkilökohtaisella omaisuudellaan liiketoimintaa koskevista sitoumuksista, sopimuksista ja velvoitteista. Osakeyhtiö voi ottaa esimerkiksi velkaa nimiinsä, eivätkä yksittäiset henkilöt ole velasta vastuussa henkilökohtaisesti. Osakeyhtiön omistusosuus jakautuu pienempiin osiin yrityksestä osakkeiden muodossa. Osakeyhtiötä voi myös rahoittaa myymällä yrityksen osakkeita. Vastuu ja riskit rajoittuvat sijoitetun pääoman määrään.

Yhtiön ylin päättävä elin on yhtiökokous, jossa ovat edustettuina yhtiön osakkeenomistajat. Osakkeenomistajat valitsevat yhtiön hallituksen, joka päättää yrityksen asioista, ellei päätösvaltaa ole annettu osakeyhtiölain tai yhtiöjärjestyksen perusteella toimitusjohtajalle tai yhtiökokoukselle.

Mitä maksaa? Perustaminen sähköisesti 275 € + vähintään 2500 € osakepääomaa (osakepääoma on yrityksen käytettävissä olevaa pääomaa). Heinäkuun 2019 alusta lähtien osakeyhtiön voi perustaa ilman 2500 € osakepääomaa.

Kenelle? Mahdollisesti kasvavaan pienemmän henkilökohtaisen riskin yrittämiseen

Osuuskunta 

Osuuskunta (Osk) on harvinaisin muihin Suomen yleisiin yhtiömuotoihin verrattuna. Osuuskunta pyrkii tuottamaan jäsenilleen etuja tarjoamiensa palveluiden kautta. Tämä muoto sopii yhteisyrittämiseen, jossa halutaan esimerkiksi yhdistää jäsenien osaaminen ilman suurta aloituspääomaa.

Osuuskunnissa jäsenten taloudellinen vastuu rajoittuu yleensä heidän maksamaansa osuusmaksuun. Osuuskunnille hallitus on pakollinen toimielin samaan tapaan kuin osakeyhtiöissäkin. Ylimpänä päättävänä elimenä toimii osuuskunnan kokous.

Mitä maksaa? Perustaminen sähköisesti 380 €

Kenelle? Kevyttä hallintoa kaipaavalle usean tekijän yritykselle, johon halutaan tasapuoliset oikeudet jäsenille

Apua yritysmuodon valintaan

Yrityksen perustamiseen löytyy paljon tietoa sekä apua, eikä kysymyksiä tarvitse jäädä pyörittelemään yksin. Maksutonta asiantuntija-apua löytyy esimerkiksi kuntien yrityspalvelupisteistä. Tärkeää on, että yrityksen taloudenhoito on alusta asti hoidettu ammattimaisesti. Jo yritystä perustettaessa on hyvä keskustella asiantuntijan kanssa eri yritysmuodoista ja siitä, miten taloushallinto hoidetaan. Liiketoiminnan kasvaessa aika käy usein vähiin, mutta rutiinien on hoiduttava tehokkaasti. Ammattimainen taloushallinnon kumppani pitää huolen, että asiat rullaavat alusta asti.

Kaipaatko apua uuden yrityksen taloudenhoitoon? Ota yhteyttä
Lataa myös yrittäjän verotusoppaamme täältä!

Lue lisää aiheesta myös mm. prh.fi, yrittajat.fi ja vero.fi.

Haluatko kuulla lisää yrityksen perustamisesta?