Blogi
Tilinpäätös – yrityksen käyntikortti ja toiminnan ohjaaja
Tilinpäätös on välttämätön osa yrityksen toimintaa – ja se voi olla myös vahvuus. Tilinpäätös kertoo yrityksen liiketoiminnan tuloksesta tilikauden aikana sekä varallisuudesta tilikauden päättyessä. Se voi parhaassa tapauksessa olla yrityksen käyntikortti ja brändityökalu, jolla houkutella niin sijoittajia kuin haluttuja työntekijöitä ja yhteistyökumppaneitakin. Tilinpäätöksen tietoja voidaan myös käyttää toiminnan ohjaamiseen.
Tarkka kuluseuranta on yrityksen vakuutus
Vuoden aikana huolellisesti hoidettu kirjanpito auttaa uudenvuoden lähestyessä, kun kokonaiskuva yrityksen toiminnasta on muodostettava nopeasti. Administerin asiantuntijapalvelut auttavat hallitsemaan taloutta läpi vuoden, jotta tilinpäätöksestä ei muodostu kohtuuttoman kuormittavaa työtä. Sähköinen taloudenhallinta helpottaa yrityksen liiketoiminnan seuraamista reaaliajassa. Se myös varmistaa, että tilinpäätös ei paljasta ikäviä yllätyksiä tilikauden lopussa.
Kiireessä on tärkeä muistaa pitää huolta saatavien kirjautumisesta kuluvalle vuodelle, jotta tilinpäätös pitää paikkansa ja todella näyttää, kuinka hyvin vuosi on budjetoitu. Kunhan asiakas on hyväksynyt työn ja sen laskuttamisen, kirjanpitäjä voi ottaa hoitaakseen kaiken muun.
Tilinpäätöksen ei kuitenkaan tarvitse olla pelkkä velvoite. Tilinpäätös kertoo merkittäville kumppaneille yrityksen luotettavuudesta. Uusia sijoittajia tavoittelevan yrityksen on hyvä näyttää kasvunsa, kannattavuutensa sekä toimintansa tehokkuus. Olemassa olevia kumppaneita, kuten rahoittajia, tavarantoimittajia – sekä yrityksen työntekijöitä – taas kiinnostaa yrityksen vakavaraisuus ja maksuvalmius. Siksi tilinpäätökseen on syytä panostaa.
Administer näkee tilinpäätöksen merkityksen laajasti ja tarjoaa siksi monipuolisia palveluja, joilla helpottaa yritysten elämää tilikauden päättyessä – ja erityisesti siihen valmistauduttaessa. Kun kuluja on kirjattu ja seurattu vuoden aikana tarkasti, on helppo luoda kokonaiskuva vuoden toiminnasta ja vakuuttaa ne, joiden panos on yritykselle tärkeä ensi vuonnakin.
Tilinpäätös strategisen johtamisen välineenä
Tilinpäätös ei auta ainoastaan vakuuttamaan yhteistyökumppaneita, se auttaa myös strategisten päätösten tekemisessä. Tilinpäätös paljastaa, jos asiakkaiden, strategisten kumppanien tai alihankkijoiden on vaikea pitää kiinni sopimuksista. Standardisoidun tiedon avulla yrityksen johto voi ennakoida ja välttää turhia riskejä seuraavalle vuodelle. Onkin tärkeää arvioida tilinpäätöksen avulla, kuinka palvelut ovat asiakkaan löytäneet ja mitkä tekijät ovat jarruttaneet kasvua.
Harjaantunut tilinpäätöksen tarkastelija pystyy haarukoimaan myös yrityksen operatiivisia vahvuuksia ja heikkouksia perehtymällä vuoden tulokseen. Tulevaa linjaa on tärkeä hakea varmistetun tiedon avulla. Yrityksen johdolle on olennaista tietää, mihin varoja kannattaa suunnata tuottojen kannalta optimaalisesti ja kuinka paljon esimerkiksi kasvuun on varaa panostaa.
Tilinpäätös on yrityksen strategisen etenemisen olennainen työkalu. Sitä ei siis kannata jättää kenen tahansa käsiin. Jos tilinpäätöksen tekeminen tänä vuonna takkuaa, aikansa voi ensi vuonna käyttää töiden loppuun saattamiseen valitsemalla Administerin palvelut nyt. Ensi vuonna asiat hoituvat jo tutuksi tulleen ja asiantuntevan kumppanin kanssa – ja strategisten linjausten tekeminen tapahtuu varman tiedon pohjalta.
Administer on kehittänyt FAKTUM-palvelun, joka sisältää tilinpäätösanalyysin, yrityskohtaisten tunnuslukujen tuottamisen eri riippuvuussuhteineen ja trendeineen sekä yrityksen talouden läpikäynnin asiantuntijan kanssa. Talousjohdon asiantuntija kertoo yrityksesi nykytilasta sekä tulevaisuuden mahdollisuuksista ja ottaa kantaa mihin asioihin huomiota kannattaa kohdistaa.
Mikäli haluat saada enemmän irti tilinpäätöksistäsi, niin ota yhteyttä talousjohtopalveluidemme asiantuntijaan, joka avaa sinulle palveluamme tarkemmin: