Administer Ajankohtaista Artikkeli Tilinpäätöksen aika lähestyy – muista nämä asiat

Tilinpäätöksen aika lähestyy – muista nämä asiat

Tilinpäätöksen aika lähestyy – muista nämä asiat
Myynnit ja ostot on syytä laittaa kuntoon ennen tilikauden päättymistä.

Suurin osa suomalaisista yrityksistä päättää tilikautensa vuodenvaihteessa, mutta tuhansilla yrityksillä asia on ajankohtainen jossain toisessa kohtaa vuotta. Tilinpäätökseen olisi hyvä alkaa valmistautua noin kuukausi ennen tilikauden vaihtumista.

Kirjanpitäjälle on toimitettava kaikki päättyvälle tilikaudelle kuuluva aineisto, joka vaikuttaa tilinpäätökseen. Näitä ovat muun muassa tositteet eli laskut, kuitit ja muut kirjalliset dokumentit. Moni yritys toimittaa niitä kirjanpitäjälle jo säännöllisesti tilikauden aikana, niin kuin on toivottavaa, mutta tilanne kannattaa tarkistaa vielä ennen vuodenvaihdetta. Esimerkiksi työntekijöitä voi olla hyvä muistuttaa matkalaskuista.

Seuraavaksi on tarkistettava myyntilaskut. Kaikki vuoden aikana tehty työ ja syntynyt myynti pitää laskuttaa tilikauden päättymiseen mennessä. Administerin palvelujohtajan Britt Mäkisen mukaan samassa yhteydessä on hyvä katsoa, paljonko erääntyneitä myyntilaskuja on ja miettiä miten niitä peritään.

”Jos on kovin vanhoja laskuja, joista ei ole saatu rahoja, niistä pitää mahdollisesti tehdä luottotappiokirjaus”, Mäkinen ohjeistaa.

Kulut kohdilleen

Jotta yrityksen tulos näyttää oikealta, myynnin ja kulujen pitää kohdata. Kulut on kohdistettava sen mukaan, mille kuukaudelle laskun tapahtuma on. Laskutus kytkeytyy oleellisesti myös verotukseen.

”Jos esimerkiksi ostolaskuja puuttuu kirjanpidosta, yritys maksaa liikaa veroja, kun kaikkia kuluja ei vähennetä”, Mäkinen huomauttaa.

Jos ostolasku menee osin tai kokonaan seuraavan tilikauden puolelle, lasku pitää jaksottaa suoriteperusteisesti seuraavalle tilikaudelle. Mäkisen mukaan jaksottamiseen vaikuttaa laskun euromäärä eli onko se tuloksen kannalta oleellinen vai ei.

Toinen vaihtoehto on jaksottaa kulu. Esimerkiksi leasing-maksu voi olla kolmen kuukauden ajalle 1.1.2022–1.3.2022. Silloin yhden kuukauden osuus pitää jaksottaa päättyvälle tilikaudelle ja kaksi kuukautta seuraavalle tilikaudelle. Vuokra- ja korkokulut jaksotetaan aina kuluksi oikealle vuodelle.

Oma kirjanpitäjä auttaa ja neuvoo siinä, mitkä tilikauden yli menevät kulut on huomioitava tilinpäätöksessä.

Tarkastele tulosta ja verotusta

Jos yrityksellä on vaihto-omaisuutta, tilinpäätöstä varten on tehtävä myös inventaario eli selvitettävä varaston arvo. Varastossa olevasta omaisuudesta pitää tehdä päivätty ja allekirjoitettu luettelo hankintahinnoin.

Kirjanpitäjä tarvitsee lisäksi muun muassa hallituksen kokouspöytäkirjat ja muut mahdolliset asiakirjat, jotka liittyvät yrityksen liiketoimintaan.

Tilinpäätökseen on syytä valmistautua hyvissä ajoin, jotta se valmistuu ajallaan. Jos kirjanpitäjällä ei ole kaikkea tarvittavaa aineistoa, Mäkisen mukaan voi käydä niinkin, ettei tilinpäätös anna kirjanpitolain edellyttämää oikeaa kuvaa yrityksen tilanteesta.

Osakeyhtiön tilinpäätöksen täytyy valmistua neljän kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä, jotta yritys ehtii tehdä veroilmoituksen ajoissa. Veroilmoituksen myöhästyminen tietää sanktioita verottajalta.

Ennen vuoden loppumista yrittäjän kannattaa katsoa vielä, miltä päättyvän tilikauden tulos näyttää ja onko ennakkoveroja maksettu oikea määrä. Jos ennakkoveroa on maksettu liian vähän, voi siihen hakea lisäennakkoa verovuoden jälkeen.

Omistajayrittäjän kannattaa lisäksi pohtia vuodenvaihteessa verojen optimointia eli palkkaa vai osinkoa -kysymystä. Päätös osingonjaosta tehdään, kun nähdään, miltä menneen tilikauden tulos näyttää. Mäkinen muistuttaa, että pk-yrityksessä osingon ja palkan oikealla suhteella voi saada verohyötyä.

Kun tilinpäätös on valmis, olisi se Mäkisen mielestä tärkeä käydä läpi kirjanpitäjän kanssa. Sillä tavoin voidaan tunnistaa, missä yrityksellä on mahdollisesti parannettavaa. Jotta yritys saisi kaiken olennaisen tiedon käyttöönsä talouslukujen takaa olemme luoneet avuksi myös Faktum-palvelun, jossa toimintaa analysoidaan tarkemmalla tasolla useamman vuoden jaksolta.

”Yrittäjän pitäisi tietysti olla kiinnostunut omista bisneksistään. Yrityksen kannattaa katsoa talouslukujaan myös pidemmän ajanjakson osalta, jotta pystyy kehittämään liiketoimintaansa oikeaan suuntaan.”

 

Toimita tilinpäätöstä varten ainakin seuraavat tiedot:
  • Kuitit ja muut tositteet
  • Puuttuvat osto- ja myyntilaskut
  • Matkalaskut
  • Varastoinventaario
  • Pankilta saatavat saldo- ja vakuustodistukset
  • Leasing-sopimukset
  • Kassakirjanpito käteiskassasta
  • Hallituksen kokouspöytäkirjat

 

Kaipaatko lisää tietoa tilinpäätöksen tulkinnasta tai yleisesti yrityksesi talouden hallinnasta? Ota rohkeasti yhteyttä meihin, niin kartoitetaan yhdessä, miten voimme auttaa juuri sinun yritystäsi menestymään.

Voit jättää meille yhteydenottopyynnön tai olla yhteydessä suoraan talousjohdon asiantuntijaamme Juha Reinikaiseen, juha.reinikainen@administer.fi tai +358 40 358 3585.